Tutoreiden tiedontasauspäivät 1.-2.10.

Tutoreiden tiedontasauspäivät

Tule mukaan tutoropettajien tiedontasauspäiville, jossa tarkastellaan tutortoiminnan nykytilannetta ja mietitään, mihin asioihin tutortoiminnassa keskitytään seuraavaksi.

Koulutuksessa osallistujat saavat vahvistusta omalle työlleen ja ideoita työn jatkamiseen. Päivien aikana käymme läpi koulutuksen esikyselyssä nousseita aiheita. Lisäksi osallistujilla on mahdollisuus verkostoitua muiden tutoropettajien kanssa.

Toteutusaika ja -paikka

Kaksi innostavaa lähipäivää: 1.-2.10.2018, Helsingissä hyvien kulkuyhteyksien päässä

Kenelle

Tutoropettajille

Menetelmät

Koulutuksen menetelmät vastaavat nykyaikaisia oppimiskäsityksiä ja perustuvat pedagogisesti uuden oppimisen filosofiaan. Koulutus on osallistujalähtöistä ja -keskeistä, tarvelähtöistä ja joustavaa. Ohjelman kouluttajat ovat fasilitaattoreita ja sytykkeiden antajia. Osallistujat tutkivat, opettavat ja oppivat yhdessä.

Hyöty osallistujalle

Osallistuja saa tutoropettajana toimimiseen tukea ja vahvistusta sekä repullisen välineitä toiminnan toteuttamiseen omassa kunnassa ja koulussa.

Koulutuksen sisältö

1 päivä

  • Missä olemme nyt? Opetussuunnitelman osalta? Tutoropettajatoiminnan  osalta?
  • Innostava luento innostuksesta     
  • Opetushallituksen selvitys tutoropettajatoiminnasta 2016‐2017  
  • Esikyselyn tulokset  
  • Onnistumisen kokemuksia ‐ kokemusten jakoa.
  • Opetussuunnitelman käyttöönoton  vaihe. Seuraavat poijut.
  • Ensimmäisen seurantapäivän arviointi  

2 päivä

  • Yhteistoiminnallinen sessio.  Muutoksen esteitä? Tutor-toiminnan esteita.  Esteiden purkua.
  • Uutta boostia fasilitoinnin metodeista
  • Tutoropettajatoiminta sen tukena lukuvuonna 2018‐2019.
  • Ideatyöpaja
  • Oman tutor‐konseptin facelift 
  • Toisen seurantapäivän arviointi

Perumisehdot

Voit peruuttaa osallistumisesi maksutta viimeistään 14 vrk ennen koulutusta. Myöhemmin tulleista peruutuksesta veloitetaan 50 % koulutuksen hinnasta. 7 vuorokautta ennen koulutusta tai myöhemmin tehdystä peruutuksesta veloitetaan täysi hinta. Sairastapauksissa palautamme koulutusmaksun lääkärintodistusta vastaan. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle henkilölle.

Koulutus voidaan peruuttaa järjestäjien taholta viimeistään kaksi viikkoa (14 vrk) ennen koulutusta, jos ilmoittautuneita ei ole riittävästi.

Tilaa koulutus työyhteisöllesi omana toteutuksena

Jos haluat tilata koulutuksen omaan kuntaasi tai kouluusi, ole yhteydessä Iiris Peuraan, iiris.peura@edita.fi +358 40 842 5036

Tilauskoulutukset suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä tilaajan kanssa ja ne räätälöidään tilaajan koulutus- ja kehittämistarpeiden mukaisesti.

Yhteydenottopyyntö